tiistai 19. maaliskuuta 2013

Myötäämistä

Tänään pääsin koulusta jo 20 yli yks. Olin siinä sitten kahen aikaan kotona ja vein Millaa lenkille. Viivi tuli meille puol kolmen aikaan ja lähettiin siitä melkein heti tallille. Harjailin Maijaa ja autoin yhtä pikkutyttöä laittamaan Duten kuntoon. Juteltiin Immin ja Viivin kanssa siinä sellaset puoltoistatuntia ja lähin sit laittaan Raulia estetunnille kuntoon.

Maija♥ (Kuva on otettu joskus helmikuussa)
Oon vähän pieni :D




Meillä oli tehtävänä lyhyt ja pitkä myötääminen. Tykkäsin tehtävästä tosi paljon! En yleensä tykkää Raulista, varsinkaan koulu tunneilla. Se vaan kulkee pitkänä eikä taivu mihinkään suuntaan, koska en saa ratsastettua sitä loppuun asti. Estetunneilla Rauli on aika varma. Se hyppää lähes aina ja on kivan tasanen. Tykkäsin siitä tosi paljon tällä tunnilla! Ensin harjoiteltiin lyhyttä myötäämistä kavaletti innari sarjalla, josta viimenen este oli noin 80cm pysty. Ensimmäisellä kierroksella nojasin liikaa eteenpäin. Muilla kerroilla tehtävä menikin ihan hyvin, kun muistin etten nojaa liikaa eteen ja pidän kantapäät alhaalla. Sen jälkeen harjoiteltiin pitkää myötäämistä, jossa oli kaksi okseria, joiden väliin tuli neljä laukka-askeletta. Sekin onnistui ihan hyvin. Vauhti meinas vähän kiihtyä oksereiden välissä, jolloin toiselle esteelle ei enää ollut mahdollista tehdä niin hyvää pitkää myötäystä. Mutta kun vauhti saatiin kontrolliin, niin myötäys sujui. Otin Raulin sitten pois ja en tehnyt oikeestaan mitään enää sen jälkeen. Lähin siinä puol 9 aikaan kotiin.

Viivu ja Pipinen 
Immi ja Pipi 

♥:Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti