Eilen sunnutaina kisattiin hämeenalueen ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailu. Meidän tallilta lähti kisoihin 9 hevosta, 15 ratsastajaa ja minä ja
Viivi lähdettiin kisahoitajiksi. Viivi tuli meille jo lauantaina ja oli sitten yötä meillä. Aamulla herättiin kuudelta ja lähettiin puol seittemäks tallille. Letitin ensin Rosan harjan ja autoin kantamaan tavaroita autoihin. Kaheksalta lähettiin hevosauto heppiksellä kohti Niihamaa. Kolme muuta traileria lähti sitten vähän myöhemmin, kun hevosautolla kestää ajomatka aina vähän pidempään. Kisapaikalla otettiin hepat ulos ja osa hepoista lähtikin jo aika pian radalle. Viivin kanssa aamupäivä meni kokonaan hevosia talutellessa ja ratsastajia auttaessa. Onneks ilma oli aivan ihana ja oli kuuma vaikka päällä oli pelkästään minishortsit ja t-paita! Yhden aikaan pääsin vihdoin syömään ja kävin ostamassa jätskin ja kattelin vähän aikaa kisoja Immin ja Viivin kanssa. Loppu kisapäivä meni taas hevosia talutellessa ja puoli kolmen aikaan päästiin lähtemään takaisin tallille. Autoin taas tavaroiden purkamisessa ja siivosin kokonaan JP:n kanssa heppiksen. Loppuillan olin vaan kotona sisällä, koska sain pienen auringonpistoksen.. Mulla ei ollut mitään hallua ja kisapaikalla ei tosiaan ollu varjopaikkaa. Mutta oli kyllä aivan ihana päivä!♥ Kisahoitajana on niin kiva olla! Olin kyllä ihan helpottunut ettei itse tarvinnut lähteä kisaamaan, kun minuakin alustavasti ehdotettiin yhdeksi lähtijäksi kisoihin, mutta en sitten päässytkään. Kisahoitajana oleminen riittää mulle ihan hyvin, koska sitten ei tartte panikoida ja jännittää mitään :D Vaikka olishan se ihan kiva joskus ulkopuolellekkin päästä kilpailemaan. Kuvia en ehtinyt kisoissa ottaa muutakun pari ihan aamulla, mutta
JAMIV-blogiin on varmaan jossain vaiheessa tulossa pari kuvaa.
 |
Heppis |
 |
Vipu ♥ |
 |
Superkisahoitajat |
♥: Anna
Kaunokais-kisahoitajat (: Ketkäs hepat siellä oli? (: Ainakin Rosa, Kepa ja Arttu, mut keitä muita? (:
VastaaPoistakiitos! ;) Joo Rosa, Kerttu, Arttu, Teddy, Nomar, Frida, Paavo, Rauli ja Nappe (:
PoistaAa, ok (:
VastaaPoista