Moni varmaan tietää mitä harrastan. Julkaisen postauksia aika usein enemmän tai vähemmän harrastuksiini liittyen. En kuitenkaan ole koskaa tarkemmin kertonut harrastuksistani. Moni on tykännyt paljon erikoispostauksista ja nyt saatte sellaisen harrastuksistani.
(Videon kaikki materiaalit on viime syksyltä ja video on tehty ennen joulua.)
Aloitetaan ratsastuksesta. Muutimme tänne, missä nyt asumme vuonna 2005 kesällä. Pari uutta kaveriani täältä ratsasti Vahannan ratsastuskoulussa ja kävin pari kertaa heidän kanssa tallilla. Sillon minua ei vielä kiinnostanut ratsastus ollenkaan. Syksyllä kiinnostuinkin ratsastuksesta ja minut ilmotettiin talutustunnille ja siitä sitten pikkuhiljaa olen vaikeammille tunneille siirtynyt.

Ensimmäisiin lastenkisoihin tehtävärataan uskaltauduin 17.5.2009 Heldillä. Voitin kisat, jota en tosin sillon tajunnut. Luulin, että olin voittanut vaan oman verryttelyryhmäni, mutta kotona äiti kertoi, että olin voittanut koko kisat. :D Sen jälkeen olen viimeiset neljä vuotta kisannut aktiivisesti sekä koulua, että esteitä oman tallin kisoissamme.

2011 keväällä aloitin Maijan hoidon. Maija on ollut ja on vieläkin kaikista rakkain hoitoponini. Melkein kolme vuotta ollaan yhdessä kuljettu. Maijaa aloitin hoitamaan, koska menin sillä lähes joka ratsastustunti ja meille muodostui jo silloin vahva side. Maijassa ja minussa on myös paljon yhteistä. Meille molemmille sopii erittäin hyvin sanonta "pieni, mutta pippurinen." Maija on siis aika itsepäinen ja kiusaa usein vähän pienempiä hoitajia ja ratsastajia. Maija ei kuitenkaan tee sitä mielestäni ilkeyttään.

Vuoden 2013 alussa tutustuin tallillemme muuttaneeseen Ludo poniin. Ihastuin poniin heti ja alotin hoitamisen. Puoli vuotta ehdin tätä älyttömän upeaa ponia hoitamaan. Ludo myytiin kesällä, koska se ei soveltunut ratsastukoulukäyttöön. Tulee vieläkin todella haikea olo kun muistelee Ludoa. Ludo on varmasti poni, joka on opettanut minulle kaikista eniten! Ludon ja minun yhteisen matkan pääsette lukemaan klikkaamalla >tästä<.

Yheksään vuoteen mahtuu todella paljon. Pikkuhiljaa tähän tasoon on päästy, mutta aina suunta on eteenpäin! Aina on lisää opittavaa ja ainakin 100 kertaa on tiputtava ennen kun on hyvä ratsastaja. Virheiden kautta voittoon.

Jossain kohtaa Fidjistä tuli mun vakkari kisaratsu. Lähes joka este- sekä koulukisoissa menin Fidjillä. Tunnilla en koskaan oo paljon mennyt Fidulla, joten kisoihin mentiin yleensä tyylillä "lahjattomat treenaa!" Välillä meni superhyvin ja ruusukkeitakin löytyy. Välillä epäonnistuttiin oikein kunnolla. Virheistä kuitenkin oppii aina!

Toki ratsastukseen kuuluu myös hevosten hoitaminen. Ihan ensimmäinen hoitoponini oli Isbe. Sain Isben hoitsuksi joulukuussa 2009. Mutta jo pian sain kuulla, että Isabelle lähtee eläkekotiin 2.3.2010. :'( Isbe oli todella luotettava hoitaessa. Isbe oli kova kerjäämään nameja ja oli aina ensimmäisenä tunkemassa turpaansa takintaskuun.
Isben jälkeen mietin aika pitkään kenet ottaisin uudeksi hoitsuksi. Loppujenlopuksi päädyin Rosaan jota aloitin hoitamaan syksyllä 2010. Rosakin on sympaattinen ja ahne tapaus. En muista yhtään koska Rosan hoidon lopetin, mutta luultavasti noin vuoden sitä hoidin.
2011 keväällä aloitin Maijan hoidon. Maija on ollut ja on vieläkin kaikista rakkain hoitoponini. Melkein kolme vuotta ollaan yhdessä kuljettu. Maijaa aloitin hoitamaan, koska menin sillä lähes joka ratsastustunti ja meille muodostui jo silloin vahva side. Maijassa ja minussa on myös paljon yhteistä. Meille molemmille sopii erittäin hyvin sanonta "pieni, mutta pippurinen." Maija on siis aika itsepäinen ja kiusaa usein vähän pienempiä hoitajia ja ratsastajia. Maija ei kuitenkaan tee sitä mielestäni ilkeyttään.

Vuoden 2013 alussa tutustuin tallillemme muuttaneeseen Ludo poniin. Ihastuin poniin heti ja alotin hoitamisen. Puoli vuotta ehdin tätä älyttömän upeaa ponia hoitamaan. Ludo myytiin kesällä, koska se ei soveltunut ratsastukoulukäyttöön. Tulee vieläkin todella haikea olo kun muistelee Ludoa. Ludo on varmasti poni, joka on opettanut minulle kaikista eniten! Ludon ja minun yhteisen matkan pääsette lukemaan klikkaamalla >tästä<.
Jossain kohtaa ratsastusuraani oon pikkuhiljaa ruvennut menemään enemmän hevosilla. Kokoni puolesta tosin olen ikuisesti poniratsastaja. Ja no oikeestaan henkisestikin olen poniratsastaja.
Yheksään vuoteen mahtuu todella paljon. Pikkuhiljaa tähän tasoon on päästy, mutta aina suunta on eteenpäin! Aina on lisää opittavaa ja ainakin 100 kertaa on tiputtava ennen kun on hyvä ratsastaja. Virheiden kautta voittoon.
Toinen rakas harrastukseni on tanssi. Ja nimenomaan show-tanssi. Oikeastaan olen tanssinut koko elämäni, mutta show-tanssia olen harrastanut vasta reilut 2 vuotta. Päiväkoti-eskari ikäsenä harrastin balettia noin 2 vuotta. Ala-asteikäisenä harrastin lastenvoimistelua, salsaa, sirkusta ja cheerleaderiä. Kuvia näiltä ajoilta ei valitettavasti ole. Seiskalla aloitin disco- ja showtanssin jatko 2 ryhmässä. Viime syksynä menin Golden Platinum ryhmän koetansseihin, ja pääsin ryhmään. Golden Platinum ryhmä on Dance Actionssin showtanssin erikoisryhmä. Tänä keväänä meillä on suunnitelmissa showtanssin sm-karsinnat ja luultavasti myös jotkin toiset vähän pienemmät kisat. Keväällä on paljon näytöksiä ja mm. Pyörre, jossa olenkin jo kahtena edellisenä keväänä ollut disco- ja showryhmän kanssa. Golden Platinum ryhmän kanssa tarkoitus olisi keväällä/kesällä kuvata vielä pienimuotoinen mainos/esittelyvideo meidän ryhmälle.
Disco- ja show jatko 2

Golden Platinum
Vuonna 2012 olin Suomen ensimmäisellä Stadium Sports Camp leirillä. Sain sieltä ihania kavereita! Ja leiri oli ihan huippu! Leirillä tanssittiin pääasiassa streettiä, breikkiä ja hiphoppia, mutta myös muita tanssilajeja kuten zumpaa tuli kokeiltua. Olisin ehdottomasti mennyt viime kesänäkin tuonne, mutta olin jo yli-ikäinen enkä päässyt.
Toki harrastan myös muuta kuin ratsastusta ja tanssia. Moni ihmettelee, että miten kerkeän kaiken kun 1-2 kertaa viikossa käyn tallilla ja minulla on 3 kertaa viikossa tanssitreenit. Lisäksi harjoittelen kitaran soittoa, olen mukana isostoiminnassa, tallilla pidän ponikerhoa ja olen mukana nuorijaoston toiminnassa. Vapaa-aikaa paljon ei kylläkään jää, mutta mitään en voisi harrastuksistani poiskaan jättää!
Mitäs tykkäätte tälläisistä erikoispostauksista? Mulla ois jo yks toinenkin erikoispostausidea mielessä! ;)
♥: Anna
Luddeeeeee!<3 ootte nii söpöjä maikin kans!
VastaaPoistaLudo♥ kiitos! :3
VastaaPoistaOot kasvanu ihan sikana!! Tulee tippa linssii kun rupee ajattelemaan niitä aikoja kun kaikki oltiin viä noin pieniä:( mutta ihana postaus Anna, niinkuin aina!<3
VastaaPoistaNiinpä! Kun rupee miettiin, ollaan oltu melkein kaikki tytöt koko peruskoulu samalla luokalla ja nyt sitä on jäljellä enää alle puoli vuotta. Sit kaikki lähtee jopa eri paikkakunnille kouluun ja ei enää nähdä niin usein. Onneks harrastukset yhdistää! ;) Samalla niin ihanaa päästä pois peruskoulusta, mutta samalla niin haikeeta! :'( Ja kiitos Mira! :*
PoistaMikä kamera sulla on?
VastaaPoistaCanon eos 600D ja siihen ihan normi 18-55mm objekti ja ef 70-300mm objekti :)
Poista