4.5. Sunnuntaina oli Pääsiäisriparilaisten konfirmaatio. Suuntasin aamulla vähän ennen yhdeksää kirkolle. Autoin muutamaa leiriläistä löytämään sopivat albat. Isosten kanssa koristeltiin vähän kirkkoa ja taiteltiin käsiohjelmia. Konfirmaatio sujui niin kuin oli harjoiteltu. Konffiksen jälkeen laiteltiin virsikirjat ja kaikki muukin ylimääräinen paikoilleen ja tottakai otettiin pari kuvaa. Mua harmitti tosi paljon, kun en voinut lähteä käymään leiriläisten juhlissa. Aika moni oli kutsunut isoset, apurit ja ohjaajat käymään juhlissaan. Mulla oli tanssinäytös, enkä sieltäkään pois olisi voinut olla. Meidän joukkue ei olisi voinut esiintyä, jos en olisi mennyt.
![]() |
Muvu♥ |
Konfirmaation jälkeen kävin nopeesti kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteet. Mun serkku ja samalla kummityttö oli meillä hoidossa. Oli ihanaa nähdä Ainomaijaa pitkästä aikaa.
Tanssinäytöksestä mulla ei ole yhtäkään kuvaa eikä videota. En ottanut kameraa mukaan, eikä kukaan muukaan kuvannut. Show jatko 2 ryhmän esitys meillä meni hyvin. Esitimme Golden Platinum ryhmän kanssa sen sm-tanssin. Se ei meistä kenenkään mielestä mennyt mitenkään kovin hyvin. Tai ainakin se tuntui siltä. Sitä ei ole videolla, joten ei tiedetä miltä se näytti. Saattaa johtua siitä, että meillä meni niin hyvin sm-karsinnoissa, että tuo tuntui menevän huonosti. Nyt on jäljellä vielä yksi esitys ja muutamat reenit. Esitettän Tampereella järjestettävässä Pyörteen loppushow:ssa meidän yksi vanha cancan tanssi. Joku saattaakin sen muistaa.
♥: Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti