Sunnuntaina lähdettiin Roosiksen kanssa Hattulaan Parolan koululle katsomaan Mikael Gabrielia. En ollut pitkään aikaan nähnyt Miklua, koska tässä lähellä ei ole ollut ikärajattomia keikkoja taas aikoihin. Mentiin jonottamaan vasta vähän ennen neljää sisälle pääsyä. Saatiin meinaan kyyti äitiltä ja iskältä, eikä ne halunnu koko päivää Hämeenlinnassa odottaa. Ulkona oli myös tosi kova tuuli, joten jo siinä kahden tunnin aikana ehti huolella jäätymään! Ei kovin eteen päästy, sillä niin moni oli tullut jonottamaan jo puolenpäivän aikaan. Puoli kuusi meidät päästettiin sisään. Tosin tosi hitaasti ja vähitellen ja päästiin vasta noin 17:50 sisälle.
Vihdoin päästiin sisälle. Keikka oli aivan huippu!!♥ Paras keikka tähän mennessä! Mikael kertoi keikalla paljon tarinoita. Ne oli ihan parhaita! Keikan jälkeen jäätiin odottamaan, jos saataisiin yhteiskuva tai nimmari. Lopulta meille sanottiin ettei MG pysty jakamaan nimmareita sisällä, että voitte mennä ulos odottamaan. No juuri ennen kun päästiin narikoille Miklu oli sitten ilmeisesti lähtenyt, eikä saatu kuvaa tai nimmaria. :'( No ens keikalla sit! Mulla oli keikalla järkkäri mukana, joten laitan kuvia tuohon alas. Sori, noita on paljon, mutta niitä kuvia oli niin paljon, etten osannut päättää, minkä jätän pois..
♥: Anna